The 69 Eyes -rockyhtyeen keulakuvana tunnettu Jyrki 69 eli Jyrki Linnankivi opiskelee papiksi. MTV:n uudessa Asian ...
Iranin korkein kansallinen turvallisuusneuvosto ilmoitti hyväksyneensä tulitauon ehdolla, että Irania vastaan suunnatut ...
Leijonissa olympiakultaa ja maailmanmestaruuden voittaneen Niko Ojamäen, 30, viime vuodet ovat sujuneet yhtä ...
Mies aloitti naisen uhkailun eron aikaan. Itä-Suomen poliisi on tutkinut miehen tekemisiä vainoamisena ja laittomana ...
Kape pääsee todistamaan yhtä perheen vakioaterioista: lihapullia ja perunamuusia. Joonas ja Oona kattavat itselleen ...
Vuosikymmeniä Persianlahdella toiminut öljyjärjestelmä on nyt yhdysvaltalaisprofessorin mukaan murtumassa Yhdysvaltain ja ...
Tähän artikkeliin on koottu Ukrainan sodan keskeisimmät tapahtumat tiistailta 7. huhtikuuta 2026. Kyseessä on sodan 1504.
Saksan pormestarit vaativat robottiruohonleikkureille valtakunnallista yökäyttökieltoa siilien suojelemiseksi, kirjoittaa The ...
Trump keskeytti toimittajan kysymyksen vastaamalla, ettei hän välitä kriitikoista. Kuunneltuaan kysymyksen loppuun hän kertoi ...
Molempien tilaisuuksien myötä fanit ovat kiinnittäneet huomiota Jolien ulkonäköön ja siinä tapahtuneisiin muutoksiin. Daily ...
32-vuotias suomalaismies pidätettiin Filippiineillä Davaon kaupungissa maaliskuun lopussa, kertovat paikalliset mediat.
Alkuperäisestä Charlien enkelit -sarjasta on kulunut 50 vuotta. Toimintadraama Charlien enkelit kertoi kolmesta naisesta, ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results