News

Sveitsissä majapaikkaansa pitävällä Uefalla on rahaa kuin roskaa. Siitä huolimatta EM-jalkapalloa pelataan stadionilla, jossa ...
Kun 13-vuotias Aada Länsiluoto julkaisi ensimmäisen kerran Instagram-tarinan puurolautasesta, hänestä alettiin heti puhua ...
Varusmiesliiton puheenjohtaja Mats Uotila kertoo, että ensimmäisen päivän tärkein osa on tutustua uusiin palvelustovereihin.
Maanantaina Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tapaava presidentti Donald Trump sanoo uskovansa Israelin ja Hamasin ...
Presidentti Donald Trump luo lisää painetta kauppaneuvotteluihin asettamalla eri maille uudet tuontitullit kirjeitse.
Israel iski varhain maanantaina kolmeen jemeniläiseen satamaan ja yhteen voimalaitokseen, kertoo Israelin armeija. Israelin mukaan iskut olivat vastaus Iranin tukemien huthikapinallisten toistuviin ...
Vantaalla Hakamäenkujalla paloi maanantain vastaisena yönä arviolta kuusi teollisuusrakennuksen seinustalle pysäköityä ...
Miljardööri Elon Musk ilmoitti lauantaina perustaneensa oman puolueen. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kritisoinut ...
Lentoyhtiö Finnair on perunut maanantailta noin 100 lentoa Ilmailualan Unioni IAU:n työtaistelutoimien vuoksi. Yhtiön mukaan ...
Voimistuvat sateen ja riski uusista tulvista vaikeuttivat sunnuntaina etsintä- ja pelastustöitä Kerrin piirikunnassa ...
Yksi ihminen kuoli Pohjois-Italiaa koetelleissa myrskyissä sunnuntaina, kun puu kaatui naisen päälle. Asiasta kertoivat pelastusviranomaiset. Sunnuntaina rankkasade, raekuurot ja kova tuuli ...